News and noteworthy
from our field of expertice

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja teollisoikeusrikokset

KKO:2018:36

Korkein oikeus antoi 26. huhtikuuta 2018 päivätyn ratkaisunsa KKO:2018:36 koskien teollisoikeusrikoksia. Tapauksessa syytetyt olivat tuoneet maahan höyrymoppeja, jotka olivat syytteen mukaan asianomistajien yhteisötavaramerkkejä ja yhteisömalleja (EU-rekisteröinti) loukkaavia kopioita. Asiassa ei siten ollut kysymys suomalaisen tavaramerkki- tai mallioikeusrekisteröinnin loukkauksesta. Syytteen perusteena oleva lainkohta oli rikoslain 49 luvun 2 §, jossa ei nimenomaisesti mainita EU-lainsäädäntöä rangaistavuuden perusteena.

Korkein oikeus hylkäsi syytteet laillisuusperiaatetta soveltaen, jonka mukaisesti rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen. Tuomioistuin ei saa myöskään mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Korkeimman oikeuden mukaan yhteisön tavaramerkin ja yhteisömallin tahallisen loukkaamisen rinnastamista rikoslain 49 luvun 2 §:n rangaistussäännöksestä ilmenevään menettelyyn ei voida perustaa sanottuun rikoslain säännökseen, tavaramerkkejä ja mallioikeuksia koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön eikä tavaramerkki- tai yhteisömalliasetukseen. Korkein oikeus toteaa myös, että rikoslain 49 luvun 2 §:n säännöstä ei voida lain kirjaimen ulkopuolelle menemättä tai analogiapäätelmään turvautumatta ja siksi laillisuusperiaatetta sivuuttamatta tulkita siten, että säännöksen nojalla rangaistavaa olisi myös yhteisön tavaramerkin tai yhteisömallin loukkaaminen.

Päätös on herättänyt keskustelua ja tulee johtamaan lakimuutoksiin, jotta Suomen lainsäädäntö olisi kansainvälisten sopimusvelvoitteiden mukainen.

Tuoteväärennösten pysäyttämismenettelyt tullissa eivät myöskään voine enää perustua poliisille tehtävään tutkintapyyntöön, mikäli oikeudenhaltijalla ei ole kansallista tavaramerkki- tai mallirekisteröintiä.

Linkki korkeimman oikeuden ratkaisuun: http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1524649297514.html