Korkein oikeus antoi ratkaisunsa KKO:2024:11 toiminimilain sekä tavaramerkkilain tulkintaa koskien tapauksessa, jossa Asianajotoimisto B:n entinen osakas A oli lakkauttanut suostumuksensa sukunimensä käyttämiseen yhtiön toiminimessä irtisanomisen ja osakkeiden lunastamisen seurauksena. Tapauksessa korkein oikeus arvioi myös Yhtiölle B rekisteröidyn tavaramerkin harhaanjohtavuutta.
A:n ja Yhtiön B välinen osakassopimus ei ollut sisältänyt nimenomaista määräystä sukunimen käyttämisen edellytyksistä eikä asiasta ollut myöskään muutoin keskusteltu. Asiassa ilmeistä oli, että A:n sukunimen ottaminen yhtiön tunnuksiin oli ollut molempien osapuolten intresseissä. A irtisanottiin yhtiö B:stä 26.8.2019 ja hänen osakkuuteensa päättyi osakkeiden lunastukseen 29.11.2019. A kertoi kieltäneensä välittömästi Yhtiö B:tä käyttämästä tämän sukunimeään tunnuksissa.
Korkein oikeus nosti esiin toisaalta markkinaoikeuden ottaman kannan siitä, että on hyvin tavanomaista asianajotoimistojen nimissä käytettävän henkilöiden sukunimiä, jotka eivät enää toimiston palveluksessa ole. Toisaalta korkein oikeus katsoo irtisanomistilanteen poikkeavan olennaisella tavalla vapaaehtoisesti eronneen, eläköityneen tai edesmenneen osakkaan nimen käytöstä. Tultuaan irtisanotuksi A on jatkanut sukunimensä käyttämistä oman, uuden, asianajotoimistonsa toiminimessä. Kokonaisuutena arvioiden A:n sukunimen pysyttäminen on omiaan antamaan harhaanjohtavan vaikutelman siitä, että A:lla olisi edelleen yhteyksiä yhtiöön ja näin ollen Yhtiön B rekisteröimä tavaramerkki oli tullut tavaramerkkilain 47 § 1 mom. 2 kohdan mukaisesti harhaanjohtavaksi.
Korkein oikeus päätti kumota markkinaoikeuden välituomion ja hyväksyi kanteen toiminimi- ja tavaramerkkioikeudellisten tunnuksia koskevien vaatimusten osalta niin, että Asianajotoimisto B:n toiminimen, rinnakkaistoiminimen sekä aputoiminimen rekisteröinnit kumotaan lainvastaisina. Lisäksi vastaajana toimineen yrityksen tavaramerkin rekisteröinti määrättiin menetetyksi sen harhaanjohtavuuden seurauksena.
Linkki korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun:
https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202411.html